Rajojen asettaminen ja asettuminen ­– Peer Ropen köysi-ilta B-galleriassa

”Et sido köyttä, sidot ihmistä.”
Ceci Ferox

Viime perjantaina olin elämäni ensimmäistä kertaa sidottavana Turun Peer Ropen järjestämässä köysi-illassa, ja heti seuraavana iltana päädyin taas köysiin toisaalla. Shibari eli köysisitominen on kiinnostanut minua jo pidemmän aikaa sekä ilmiönä, estetiikkansa puolesta, että kehollisena kokemuksena, mutten lainkaan osannut odottaa, että saisin siitä näin paljon irti. Sitominen yhdistetään useimmiten hyvin tiiviisti BDSM-kulttuuriin, mutta omalla kohdallani se ei ole se tulokulma, josta käsin itse haluaisin sidontaa ensisijaisesti lähestyä. Peer Ropen työpaja tarjosi turvallisessa ympäristössä kauniisti tilaa muillekin näkökulmille ja lähestymistavoille, mitä arvostin paljon. Myös perusasiat liittyen turvallisuuteen ja vastuuseen käytiin hyvin läpi.

Sidotuksi tuleminen herätti minussa hämmentävän syviä turvallisuuden ja rauhan tunteita, ja paradoksaalista kyllä, tunteen vapaudesta sekä sitomisen aikana, että sen jälkeen. Jälkitilojen voimakkuus tuli myös yllätyksenä. Arvasin etukäteen, että sidotuksi tuleminen voisi olla itselleni hyvin rauhoittava kokemus, mutta kehoni stressitaso laski hätkähdyttävän paljon, ja rauhan ja helpotuksen tunteet olivat voimakkaita. Koin jälkikäteen myös syvää kiintymystä, mikä myös yllätti, koska kokemani sitomistilanteet olivat hyvin rentoja ja spontaaneja. Tunsin kiitollisuutta. Olin saanut lisää tilaa olla. Vaikken itse ole vielä päässyt sitomaan, uskon, että myös toisen ihmisen sitomisen kautta tulee avautumaan paljon itselleni olennaisia asioita rajojen asettumisesta ja asettamisesta. Mistä vastuuni alkaa, ja mihin se loppuu? Miten voin olla toiselle aktiivisesti turvallinen ihminen? Miltä tuntuu ottaa vapaaehtoisesti ja yhteisestä sopimuksesta hetkeksi täysi vastuu toisesta, verrattuna tilanteeseen, jossa kokisin toisen lakkaamatta väkisin sälyttävän harteilleni kaiken vastuun, ja sitä kautta myös vallan?

Viime vuosina olen pohtinut paljon omia perusluottamukseen ja emotionaaliseen läheisyyteen liittyviä pelkojani, ja sitä, miten niihin pääsisi paremmin käsiksi. Intensiivisinkin analyysi tavoittaa kuitenkin vain sanojen, ei kehon tason. Uskon, että useimmilla ihmisillä sekä vaikeat turvattomuuden ja kelpaamattomuuden tunteet, että takaraivossa painava määrätön vastuu ovat haudattuna syvälle ei-kielelliseen. Minusta tuntuu, että sitominen voisi olla itselleni yksi toimiva ja turvallinen väline näiden asioiden tutkimiseen. Verrattuna tavanomaisiin läheisiin ihmissuhteisiin, joissa nämä samat asiat nousevat esiin, tarjoavat köysi välineenä ja sitomisen rituaalinomaisuus turvallista etäisyyttä toiseen, ja toisaalta jo mainittu rajojen asettuminen ja roolien selkeys antaa enemmän tilaa tunnustella, mitä itsessä tapahtuu juuri tässä ja nyt, ilman jatkuvaa vastuunkantoa toisesta ihmisestä. Uskallan suositella kokeilemista ainakin kaikille kaltaisilleni helposti ahdistuville, syyllisyydentuntoisille ja muille, jotka jossain takaraivossa tuntevat aina olevansa vastuussa ihan kaikesta. <3″

J.E.S.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *