Aktivismista ja Pridestä

Aktivismin ja Priden yhteys on varmasti kaikille tuttu asia. Pride on lähtökohtaisesta jopa anarkistiseen aktivismiin perustuva ilmiö. Ilmiö, jonka liikkeelle sysänneet henkilöt joutuivat toimintansa vuoksi raa’an väkivallan ja entistä voimakkaamman syrjinnän kohteeksi. Stonewallin tapahtumista on 48 vuotta – 48 vuotta, joiden aikana Pride on kasvanut, muokkautunut ja laajentunut globaaliksi ilmiöksi. Pride on kuitenkin alkujaan mielenilmaus ja juuriltaan poliittinen sekä aktivismiin nojaava.

Priden luonteeseen on miltei aina kuulunut tietynlainen karnevalismi. Tässä kohtaa on olennaista tiedostaa mihin historialliseen jatkumoon tämä karnevalismi sijoittuu. Samoin on olennaista ymmärtää mitä karnevalisoinnilla tehdään. Olen muutaman päivän aikana lukenut erilaisia Turun Prideä kritisoivia kirjoituksia, joissa on tartuttu sekä Turun Priden poliittisuuteen että pienempiin järjestelyihin liittyviin yksityiskohtiin. Hyvin usein tämän kritiikin takaa on luettavissa historiaton näkemys Priden luonteesta juhlana ja karnevaalina. Historiattomuudella en todellakaan tässä tarkoita sitä, ettei Pride-liikehdinnän historiaa tunnettaisi. Ei tietenkään. Historiattomuudella tarkoitan tässä sitä, miten karnevalisointia (riehakkuutta, iloa ja juhlaa) keinona ei lueta sen historiallisessa kontekstissa.

Antropologian ja historiallisen tutkimuksen parissa karnevaaliperinnettä on tutkittu ja tulkittu monin tavoin. Keskeistä monille näistä teorioista on ajatus siitä, miten karnevaali on keino tehdä näkyväksi asioita. On kyse sitten ruumiillisuuden korostamisesta ennen paastoon laskeutumista, sosiaalisia normeja uhkaavien voimien vapauttamisesta, yhteiskunnallisen muutoksen merkitsemisestä tai erilaisten tiettyjä ryhmiä koskevien epäkohtien ja konfliktien nostamisesta julkisuuteen. Karnevaali ei ole kuitenkaan pelkkä juhla, jossa normatiivisuus ja rakenteet tehdään näkyviksi kääntämällä ne ylösalaisin. Karnevaali on askel, jossa näkyväksi tekemisellä osoitetaan näiden normatiivisten rakenteiden purkamisen tarve. Karnevalisointi on aina jollain asteella poliittista.

Karnevalisointiin kuuluva riehakkuus, juhla ja ilo ovat keinoja, joilla tietty aika ja tila merkitään erotetuksi ”tavanomaisesta” ja ”arjesta”. Se on joskus jopa röyhkeä huuto ja performanssi, jossa ne kenellä ei ole mahdollisuuksia käyttää valtaa itseään koskevissa asioissa ottavat julkisen tilan haltuun itse määrittelemillään keinoilla. Kulkue valtaa kadut ja puistot. Hetken syksyä kohti etenevä kaupunki räjähtää väreihin. Ihmiset kulkueessa ja puistojuhlassa laulavat, tanssivat, nauravat ja ottavat sen tilan, jota arjessa ei heille anneta.

Yksinkertaistetusti sanoen, karnevalisointi on äänen antamista niille, joiden ääni ei muutoin kuulu. Tässä kohtaa on olennaista ymmärtää myös se, että aktivismi, poliittisuus, ilo, juhlinta ja ylpeys olla juuri sellainen ihminen kuin on eivät poissulje toisiaan. Pride ilmiönä rakentuu solidaarisuuden periaatteelle, jossa marginalisoitujen ryhmien välille ei rakennu rajalinjoja vaan ryhmien välillä vallitsee ymmärrys siitä, miten jotain tiettyä ryhmää koskevan epäkohdan korjaaminen edistää kokonaisuudessa kaikkien marginalisoitujen ryhmien asemaa. Tämä on syy miksi minä osallistun Prideille. Tämä on syy miksi minä olen aktivisti. Poliittinen, naurava, tanssiva ja glitteriin peittynyt aktivisti.

– Anna Haapalainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *