Kumppanit 2026

Kulta

Turun Yliopisto 

Turun yliopisto on kansainvälinen tiedeyliopisto, jonka tavoitteena on rakentaa kestävää tulevaisuutta ja hyvinvointia monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä. Vaalimme sivistystä ja vapaata tiedettä. Toimimme kansainvälisissä verkostoissa ja osallistumme suomalaisen yhteiskunnan sekä alueemme kehittämiseen.

Olemme 27 000 opiskelijan ja työntekijän monimuotoinen akateeminen yhteisö. Meillä opiskelijat ja työntekijät voivat hyvin. Tarjoamme viihtyisän ja turvallisen työ- ja opiskeluympäristön sekä elävän kampuskulttuurin.

https://www.utu.fi/fi

Turun Vasemmisto 

Turun Vasemmistoliitto toimii aktiivisesti Turun kaupungin päätöksenteossa puolustaen työläisten, eläkeläisten, opiskelijoiden, työttömien, perheiden ja muiden turkulaisten etuja! Rakennamme niin ekologisesti kuin sosiaalisesti kestävää ja tasa-arvoisempaa Turkua, jossa jokaisella on yhtäläiset mahdollisuudet huolehtia niin itsestään kuin lähimmäisistään, sekä vapaus olla oma itsensä. 

https://turun.vasemmisto.fi

Glitter

Åbo Svenska Församling 

Åbo svenska församling är en svenskspråkig och färgsprakande församling som sjunger mångfaldens lov. Vårt församlingshem Aurelia finns på Auragatan 18 och vår hemkyrka är Åbo domkyrka.

Åbo svenska församling on ruotsinkielinen ja värikäs seurakunta, joka ylistää moninaisuutta. Seurakuntatalomme Aurelia sijaitsee Aurakatu 18:ssa, ja kotikirkkonamme on Turun tuomiokirkko.

www.abosvenskaforsamling.fi

Turun AMK ja Moninaisuuden taidot

Turun AMK on 13 000 osaajan yhteisö. Koulutamme käytännön huippuosaajia Varsinais-Suomen elinkeino- ja kulttuurielämään. Teemme laajalti vaikuttavaa tutkimus- ja kehitystyötä. Olemme (työ)elämän mittainen kumppani.

EU:n osarahoittama, Turun AMK:n koordinoima Moninaisuuden Taidot -hanke kehittää käytännöllisiä digitaalisia työkaluja ja oppimismateriaaleja sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuuden ymmärtämiseen ja kunnioittamiseen. Tuemme sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia työskentelemään sensitiivisesti monimuotoisten ryhmien kanssa.

https://www.turkuamk.fi/

Ammattiliitto Pro

Pro on työelämän joukkovoima ja yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista. Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esihenkilöt alaan katsomatta. Voimajoukkoomme kuuluu jo 110 000 jäsentä, ja neuvottelemme 150 virka- ja työehtosopimusta. Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien työehtoja, toimeentuloa ja kehittymismahdollisuuksia. Lisäksi pidämme huolta jäsentemme hyvinvoinnista niin työssä kuin vapaalla. Uskomme, että inhimillinen työelämä on ihmisoikeus. Rakennamme sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävää, tasa-arvoista yhteiskuntaa – tai sanalla sanoen: työelämäniloa.

https://proliitto.fi/fi

Palvelualojen ammattiliitto Pam

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry eli PAM on Suomen suurin palvelualojen työntekijöiden ammattiliitto, joka edustaa n. 200 000 jäsentä kaupan, matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palvelujen sekä kiinteistöpalvelualojen ammateissa. PAM tekee työtä oikeudenmukaisen työelämän, yhdenvertaisuuden ja kaikkien työntekijöiden tasa-arvoisen kohtelun puolesta. PAM haluaa olla rakentamassa työelämää ja yhteiskuntaa, jossa jokainen voi olla myös töissä oma itsensä ilman syrjintää tai pelkoa epäasiallisesta kohtelusta. 

https://www.pam.fi/

Turku Energia

Turku Energia on Varsinais-Suomen johtava energiayhtiö ja yksi Suomen suurimmista alan toimijoista. Olemme alan edelläkävijä ja panostamme uusiutuvaan ja päästöttömään energiantuotantoon. Huoltovarmuuskriittisenä toimijana varmistamme, että turunseutulaisilla on valot ja lämpö päällä – joka päivä ja kaikissa olosuhteissa. Turku Energialla työskentelee 334 ammattilaista monipuolisissa tehtävissä verkonrakennuksesta myyntiin ja kunnossapidosta kehitystehtäviin, ja jokaisen työpanos näkyy suoraan arjen toimivuudessa alueella.

Turku Energia on ylpeästi mukana Turku Priden kumppanina, sillä jokaisella on oikeus olla oma itsensä niin työelämässä kuin vapaa-ajalla. Haluamme rakentaa työyhteisöä, jossa jokainen voi olla aito itsensä ja kokea kuuluvansa joukkoon – turvallisesti ja yhdenvertaisesti.

Turku Energia on Varsinice. Vuodesta 1898.

https://www.turkuenergia.fi

Turun Vihreät

Vihreät on puolue, joka seisoo järkähtämättä sateenkaari-ihmisten oikeuksien, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolella. Vihreille ihmisoikeudet ovat politiikan kovaa ydintä, joista ei tingitä missään tilanteessa. 

Vihreät haluaa muun muassa kieltää eheytyshoidot, alentaa sukupuolen juridisen vahvistamisen ikärajaa 18 ikävuodesta 15 vuoteen, ottaa käyttöön juridisen kolmannen sukupuolen, mahdollistaa sukupuolen korjaushoidot myös niille, jotka eivät tunne sopivansa kaksijakoiseen sukupuolimalliin, kieltää intersukupuolisten lasten lääketieteellisesti ei-välttämättömät sukuelinkirurgiset toimenpiteet sekä mahdollistaa ei-kaupalliset sijaissynnytykset. 

Vihreät marssii ja toimii ihmisoikeuksien puolesta, sillä Turussa ja Suomessa ei koskaan saa olla sijaa yhdenvertaisuutta loukkaavalle puheelle tai politiikalle. Yhdenvertaisten oikeuksien puolesta on tehtävä työtä kaikilla politiikan tasoilla ja osa-alueilla. 

Turun vihreät ry on Vihreiden Turun paikallisjärjestö, joka on omassa toiminnassaan sitoutunut luomaan yhdenvertaista, avointa ja kunnioittavaa tilaa jokaiselle siihen osallistuvalle.

https://turunvihreat.fi

Turun SDP ja Turun Demarinuoret

Turun SDP ja Turun Demarinuoret edistävät sosialidemokraattista politiikkaa ja arvoja Turussa. Haluamme olla mukana luomassa Turusta reilumpaa kaupunkia kaikille. 

Toimintamme on avointa kaikille sosialidemokraattiset arvot jakaville. Liity Turun SDP:hen tai Turun Demarinuoriin ja tule rakentamaan reilumpaa yhteiskuntaa.

https://sdpturku.fi/

Diakonissalaitos 

Diakonissalaitos toimii rohkeasti ihmisarvon puolesta yhteiskuntaa uudistaen. Olemme jo lähes 160 vuoden ajan kehittäneet kunnianhimoisesti luovia ratkaisuja yksilön arkeen ja yhteiskunnan haasteisiin. Yhdessä yhteiskunnallisen yrityksemme Rinnekotien kanssa elämme rinnalla, luomme kohtaamisia ja yhteisöjä, joissa jokainen löytää paikkansa.

Ihmisarvo ei ole meille neuvottelukysymys. Pride-tapahtumissa mukana oleminen ja sateenkaarilippu ovat meille tärkeitä muistutuksia siitä, että vaikka olemme ottaneet merkittäviä askelia kohti yhdenvertaisuutta, työtä on vielä tehtävänä.

Turun vihreät nuoret ja opiskelijat ry 

Turun vihreät nuoret ja opiskelijat ry on poliittinen nuoriso- ja opiskelijajärjestö, jonka tavoitteena on rakentaa kestävämpää, yhdenvertaisempaa ja oikeudenmukaisempaa tulevaisuutta ihan jokaiselle. Seisommekin täysin Pride-liikkeen takana, ja puolustamme tänään, huomenna, aina kaikkien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkilöiden ihmisoikeuksia! Pidämme ääntä ja osoitamme mieltä, jotta kaikki lapset ja nuoret saavat kasvaa tulevaisuudessa omana itsenään ilman syrjinnän tai väkivallan pelkoa.

Leipomo Gryn
Leipomo Gryn on turkulainen leipomo, jossa jokainen tuote valmistetaan paikan päällä juureen leivottuna – puhtaita, hyviä ja aitoja raaka-aineita käyttäen. Gryn syntyi rakkaudesta juureen ja leipään, jossa läpinäkyvyys, aitous, tuoreus sekä hyvinvointi kulkevat käsikädessä. 

“Kaiken tämän ympärille halusimme luoda paikan, jossa niin asiakkaillamme, kuin työntekijöillämmekin on hyvä olla. Arki on iloa ja elämästä kuuluu nauttia varsinkin hyvän leivän kera.”

Turun Poikien ja Tyttöjen Talot
Turun Poikien ja Tyttöjen Talot toteuttavat sosiaalista nuorisotyötä 10–28-vuotiaille nuorille kolmessa eri toimipisteessä, Poikien ja Tyttöjen Talot keskustassa ja Tyttöjen Talo Varissuolla. Toimintamme on sukupuolieriytettyä, mutta samalla sukupuoli- ja kulttuurisensitiivistä sekä antirasistista. Kaikessa toiminnassamme sitoudutaan turvallisemman tilan periaatteisiin ja huomioidaan nuorten yksilökohtaiset tarpeet. Olemme poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumattomia ja kaikki toimintamme on maksutonta ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa. Toimintaamme kuuluu esimerkiksi avoin yhteisötoiminta, teema- ja taitoryhmät, sekä yksilötuki. Missiomme on tarjota turvallisempi tila, joka on syrjimätön, yhdenvertainen, yhteisöllinen ja sosiaalisesti oikeudenmukainen. Toimintamme on myös ekologisesti kestävää. Visiomme on tarjota yhteisö, johon kiinnittyä, jossa on turvallista olla omana itsenään ja mahdollista kasvaa haluamaansa suuntaan. Toimintaamme ohjaa arvomme, jotka ovat rohkeus ja luottamus, paikallisuus ja yhteisöllisyys, sekä yhdenvertaisuus ja oikeudenmukaisuus. 

Varsinais-Suomen sairaanhoitajat ry

Sairaanhoitajien oma alueellinen yhteisö, joka tarjoaa jäsenilleen verkostoja, koulutuksia, tapahtumia ja yhdessä tekemisen iloa. Toimintamme perustuu yhteisöllisyyteen, sairaanhoitajien hyvinvointiin, ammatilliseen osaamiseen sekä haluun kehittää sairaanhoitajien työtä erityisesti Varsinais-Suomessa.

Dewi 

Turun seudulla toimiva Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry on erikoistunut populaatiokissojen auttamiseen. Konkreettisen kissojen auttamisen lisäksi tavoitteenamme on nostaa kissan arvoa Suomessa ja jakaa todenmukaista ja ajantasaista tietoa populaatiokissoista sekä yleistä kissatietoutta laajalle yleisölle. 

Dewi ry on perustettu vuonna 2001. Olemme alusta alkaen toimineet täysin vapaaehtoisvoimin. Yhdistyksellä ei ole löytöeläintaloa, vaan kaikki kissat ovat kotihoidossa vapaaehtoisten luona niin kutsutuissa sijaiskodeissa. Kaikki toiminta, mukaan lukien hallituksen toiminta, tapahtuu täysin palkatta. Toimintaamme ovat tervetulleet kaikenlaiset ihmiset. 

Trasek

Trasek on sukupuolivähemmistöjen asemaa edistävä potilas- ja ihmisoikeusjärjestö. Toiminta perustuu vaikuttamistyöhön, neuvontaan, koulutuksien tarjoamiseen ja yhteistyöhön terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. 

Kela 

Me Kelassa olemme tänä vuonna ylpeästi Turku Priden kumppani. Pride-kumppanuudet ovat meille tärkeä ja merkityksellinen osa yhdenvertaisuustyötä, jota teemme ympäri vuoden. 🌈 Keskeisessä roolissa tässä tärkeässä työssä on Kelan työntekijöiden oma sateenkaariverkosto, joka tuo sateenkaarevien ääntä kuuluviin Kelan sisällä mm. kirjoittamalla blogikirjoituksia ja osallistumalla aktiivisesti keskusteluihin. Kelan sateenkaariverkosto on avoin kaikille kelalaisille riippumatta omasta seksuaali- ja sukupuoli-identiteetistä. 👐 Kelalle on tärkeää, että kaikki asiakkaat voivat asioida meillä turvallisesti ja omana itsenään taustastaan riippumatta.

Aamurusko 

Aamunruskon takana on nuori käsityöläinen, joka suunnittelee ja valmistaa pieniä koriste-esineitä sekä koruja. Tuotteissa yhdistyvät persoonallisuus, itsensä autenttinen ilmaisu sekä ajaton estetiikka. Jokainen esine on ainutlaatuinen ja huolella valmistettu. 

Aisti ry
Turun seudun autismi- ja ADHD-yhdistys Aisti ry toimii autistien ja ADHD-henkilöiden sekä heidän läheistensä tukena. Aisti tarjoaa monenlaista vertaistukea vapaaehtoisvoimin sekä tekee vaikuttamistyötä neurovähemmistön yhdenvertaisuuden eteen. Aisti toimii paikallisena kokemusasiantuntijatahona ja tarjoaa koulutusta neuromoninaisuudesta.  

Amnesty

Amnestyn työ perustuu syrjimättömyyden periaatteeseen. Kampanjoimme syrjiviä käytäntöjä vastaan monella tavalla eri puolilla maailmaa toimivien yhteisöjen kanssa.

Pride on iloa, juhlaa ja yhdessäoloa, mutta se on myös mielenosoitus yhdenvertaisuuden puolesta. Tässä ajassa tarvitaan vastavoimaa. Pidetään yhdessä ääntä ihmisoikeuksien ja reilumman yhteiskunnan puolesta ympäri Suomen.

MLL 

MLL Varsinais-Suomi tukee lasten, nuorten ja perheiden arkea sekä vahvistaa iloa, yhdenvertaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Toimintaan, vapaaehtoiseksi tai jäseneksi jokainen on tervetullut omana itsenään. 

MLL Varsinais-Suomen Korui&Viboi -pisteellä saat maksutta koota mieleisesi korun helmista samalla rennosti muiden pisteellä olijoiden kanssa rupatellen. Voit myös tulla rauhoittumaan pisteelle ja keskittyä vain korujen askarteluun, mikäli kaipaat rauhallisempaa hetkeä puistojuhlan keskellä. Pisteellä sinulla on myös mahdollisuus kuulla lisää MLL:n toiminnasta Varsinais-Suomessa sekä ilmoittautua mukaan toimintaan tai tukea toimintaa liittymällä jäseneksi. 

Moonmakesthings

Hello! I am a queer, neurodivergent crafter who is more than a little obsessed with yarn! I’m Moon, and I make things! I make plushies (frogs, dragons, cats etc.), dicebags, clothing items and more! I have a particular interest in making items based on all the different PRIDE-flags. I make all my items myself, with my cat – who acts as quality control. Find my crafts, other hobbies and more on my instagram, @moonmakesthings! P.S. AI has never and will never take any part of my creative process. 

Turun Sarjakuvakauppa

Turun Sarjakuvakauppa on sarjakuvan erikoisliike, jossa on oma osio sateenkaarisarjakuvalle. Kaupan yhteydessä toimii sarjakuvan pienkustantamo Zum Teufel. www.sarjakuvakauppa.fi

Animalia

Animalia on eläinoikeusjärjestö, jossa teemme yhdessä töitä eläimille sellaisen maailman puolesta, jossa eläimillä on itseisarvo riippumatta siitä, mitä hyötyä siitä on ihmiselle. Animalian päätoimintakohteisiin kuuluvat eläimet, joita käytetään ruuantuotannossa, turkistarhauksessa tai eläinkokeissa. Mahdollisuuksien mukaan otamme kantaa myös muihin eläinten oikeuksiin liittyviin kysymyksiin, kuten eläinten viihdekäyttöön ja metsästykseen.  

Malba Design

Malba Design on turkulainen korubrändi, jossa jokainen koru valmistetaan rakkaudella käsityönä kotona. Brändin takana on suomenruotsalainen Malena – iloinen, empaattinen, värikäs ja ripauksella rohkeutta varustettu tekijä. Tämä ainutlaatuinen yhdistelmä näkyy koruissa säihkyvinä väreinä, kimalluksena ja näyttävinä ketjuina. Tule löytämään oma suosikkisi – markkinoilla osa rengaskorvakoruista -20 %! Vi ses! 

Homokortti

Homokortti syntyi tarpeesta lisätä representaatiota postikortteihin, korttihyllyllä on tilaa kaikille! Sateenkaarevat korttimme suunnitellaan ja printataan Turussa. Meiltä löydät monimuotoisia kortteja elämän pieniin ja suuriin hetkiin!

Picla Hair

Picla Hairin kampaustaitelija Päivi taikoo työkseen erilaisia

kampauksia juhlakampauksista arkisempiin kampauksiin – erityisjuttuna

Päivi tekee näyttäviä monen päivän kestäviä lettikampauksia värikkäillä

kuiduilla. Näissä kuituleteissä kuitu letitetään omaan hiukseen ja se

irtoaa lettien poisottamisen yhteydessä helposti.

Turun Vapaa-ajattelijat ry

Turun vapaa-ajattelijat ry on valtakunnallisen uskonnottomien oikeusjärjestön, Vapaa-ajattelijain liiton, paikallisjärjestö. Toimimme ajatuksen vapauden ja yhdenvertaisuuden puolesta ja valvomme uskonnottomien ihmisten oikeuksia yhteistyössä Humanistiliiton ja muiden sopivien tahojen kanssa. 

Kaarnakuu

Heippa! Olen kotkalainen käsitöitä valmistava queer käsityön taitaja. Minulta onnistuvat korvakorut, rannekorut, tarrat, pinssit ja avaimenperät erilaisista materiaaleista kuten kutistemuovista, luonnon aarteista, langasta ja hartsista. Tuotteistani näkyvät rakkaus luontoon sekä sateenkaarevuuden väri-ilottelu, glitterin kimallusta unohtamatta! Kaikki tuotteeni ovat nikkeli-, lyijy- ja kadmiumvapaita sekä suurin osa myös vegaanisia.

Hi! I am a queer craftsman from a town called Kotka. I make earrings, bracelets, stickers, badges and key chains from various materials such as shrink wrap, nature’s treasures, yarn and resin. My products reflect my love for nature and the joy of rainbow colours, not forgetting the sparkle of glitter! All my products are nickel, lead and cadmium free and most of them are also vegan.

Studio Mikko Rasila

Suunnittelen vaatteita, joissa yhdistyvät muoti, kulttuuri ja yhteiskunnallinen viesti tavalla, joka on samaan aikaan helposti lähestyttävä ja aidosti vaikuttava. Mallistoni ensimmäinen printti “MAKE GAY GREAT AGAIN” ja uudempi “DEN GLIDER IN” -slogan eivät ole minulle pelkkiä tuotteita, vaan välineitä tehdä vähemmistöille tilaa, tarjota tukea ja rakentaa näkyvyyden kautta kuuluvuutta.

Uskon vaikuttamisen helppouteen. Et tarvitse puheita tai kampanjoita – joskus riittää, että viesti on rinnassa, kadulla, arjessa. Yksi paita voi muuttaa ilmapiiriä, avata keskustelun tai antaa jollekin tunteen siitä, ettei ole yksin. Näkyvyys ei ole sivutuote vaan työskentelyni ydin; say it on your chest! 

I design clothing where fashion, culture and social message merge in a way that feels both accessible and impactful. My first print, “MAKE GAY GREAT AGAIN,” and the new “DEN GLIDER IN” slogan are not just products to me—they are tools to create space for minorities, offer support, and build a sense of belonging through visibility.

I believe in the power of easy, everyday impact. You don’t need speeches or campaigns—I think it’s enough to wear the message whilst you live your life out in the world. Single shirt can shift the atmosphere, spark conversation or make someone feel seen. Visibility isn’t a byproduct of my work—it’s the core of it: say it on your chest.

Hivpoint

Hivpoint on valtakunnallinen järjestö, jonka toiminnan ytimessä on hiv- ja seksitautitartuntojen ennaltaehkäiseminen ja hiv-positiivisten tukeminen. Hivpointin asiantuntijat vastaavat viikottain puhelimessa ja chatissa mieltä askarruttaviin kysymyksiin seksistä ja seksuaaliterveydestä.

RKP Turku

RKP Turku on Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen paikallisyhdistys. Puolueohjelmassaan RKP korostaa kaikkien ihmisten yhdenvertaista ihmisarvoa sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Jokaisella ihmisellä tulee olla mahdollisuus elää avoimesti, turvallisesti ja ylpeänä omana itsenään. Tätä iloa haluamme omalla toiminnallamme olla edistämässä. Haluamme yhdessä puolueen paikallisen nuorisojärjestön Svensk Ungdomin, naisjärjestön Svenska Kvinnoförbundetin sekä Varsinais-Suomen piirijärjestön kanssa osallistua Turku Prideen ja tukea sen toimintaa. 

Nykykulttuuriyhdistys Suunnitelma B ry 

Bien on B-gallerian alaisuudessa toimiva pieni galleriapuoti. Bienin valikoimasta löydät yli 40 taiteilijan ja käsityöläisen valikoimasta kaiken tarroista kortteihin, ja koruista upcyclattuihin vaatteisiin.

Turun kaupunginkirjasto

Turun kaupunginkirjastoihin kuuluu pääkirjasto, 10 lähikirjastoa ja kaksi kirjastoautoa. Kirjastoissa voi lainata aineistoa, osallistua tapahtumiin, kohdata ihmisiä ja löytää tietoa. Turun kaupunginkirjaston tärkeimmät arvot ovat tasa-arvo, vastuullisuus ja hyvinvointi. Kirjastona haluamme tarjota asiakkaillemme monipuolisen kuvan maailmasta. 

Hansakortteli on kaikkien aikojen kauppakeskus, jossa on tilaa jokaiselle. Olemme ylpeästi Turku Priden kumppani, sillä kaupunkikorttelimme katon alle ovat tervetulleita kaikki – tulit sitten piipahtamaan asioilla tai viihtymään pidemmäksi aikaa.

Kuten tämän vuoden teemakin, “ilo olla queer”, muistuttaa, myös Hansassa on tilaa olla näkyvästi ja riemukkaasti oma itsensä. Meiltä löytyy korttelikaupalla kaikille kaikkea, ja siksi meille saa tulla kokemaan kaupunkielämää juuri sellaisena kuin on, vuoden jokaisena päivänä. 💕

Scroll to Top